Miksi hakea yrityslainaa verkosta?
Yrityslaina netistä on nykyaikainen rahoitustuote, jossa digitalisaation edut näkyvät kaikkialla. Vaikka pankin tarjoama yrityslaina on edelleen usealle yrittäjälle ensisijainen lainatuote, viimeistään COVID-19-kriisin tultua silmille rahoituksen vaivattomuus ja verkkopohjaisuus ovat nousseet tärkeiksi valintakriteereiksi. Pitkät, aikaa vievät rahoitusneuvottelut ovat pois yrityksen muusta toiminnasta eivätkä tapaamiset pankkikonttorissa ole enää tätä päivää.
Koronakriisin aiheuttama poikkeustila on tuonut esiin digitalisaation edut ja puutteet jokaiselle yrittäjälle. Toimistotyöt ovat siirtyneet koteihin, Teams-kokoukset ovat korvanneet läsnäolon työpaikoilla sikäli kun se on ollut mahdollista ja työmatkoihin aikaisemmin käytetty aika on voitu kanavoida yrityksen hyväksi tai vaikka perheen yhteiseen tekemiseen.
Useat yritykset ovatkin löytäneet viimeisten kuukausien aikana edullisen ja vaivattoman Kasvurahoitus yrityslainan ja säästäneet sekä rahan kustannuksissa että ajankäytössä, voiden keskittyä täysipainoisesti liiketoiminnan kasvuun.
Milloin on oikea aika hakea yrityslainaa netistä?
Yrityslainatarjouksen pyytäminen on vaivatonta. Nykyaikainen yrityslainapalvelu on helppokäyttöinen ja rahoituspäätöksen saa usein jopa minuuteissa hakemuksen tekemisestä. Tekninen kehitys rahoitusmarkkinoilla on tässä tapauksessa ollut nopeaa ja toimii asiakkaan eduksi.
Yrityslainan nostamisen ajoituksesta on monia näkemyksiä. Oikea ajoitus edellyttää ajantasaista tietoa yrityksen tilasta ja yrityksen rahoitus on syytä nostaa ennen maksujen erääntymistä tai varmistaa ennen investointiin sitoutumista.
Olemme koonneet alle yleisiä käyttötarkoituksia yrityslainalle
Yrityslaina työntekijöiden palkkaukseen
Ammattitaitoinen henkilöstö on välttämätön tekijä rakentaessasi kannattavaa liiketoimintaa. Henkilöstötarpeet voivat liiketoiminnan kasvaessa muuttua yllättäen. Yrityslainan avulla rekrytoit, palkkaat sekä tarvittaessa koulutat henkilöstöäsi oman liiketoimintasi tarpeisiin soveltuvaksi. Edullinen ja nopea yrityslaina mahdollistaa joustavat henkilöstöratkaisut kustannustehokkaasti, jolloin pidät yrityksellesi elintärkeät rattaat pyörimässä myös tulevaisuudessa.
Yrityslaina investointien rahoittamiseen
Yrittäjänä saatat tarvita lisää koneita ja laitteita kun toimintasi kasvaa. Toisinaan taas voi tulla yllättävä tarve korvata rikkimenneitä koneita ja työvälineitä äkillisesti. Haluamme olla rahoituskumppanisi ja auttaa yllättävissä menoissa. Rahoitamme työvälineet ja ammattilaisten tarvikkeet nopeasti, vaivattomasti ja luotettavasti.
Yrityslaina varaston kasvattamiseen tai raaka-aineiden hankintaan
Jotkin liiketoiminnat edellyttävät suurta varastoa toimiakseen tehokkaasti. Valmistavan yrityksen tulee sitoa enemmän rahaa raaka-ainevarastoon kasvaakseen, myös tuotannossa olevat ja valmistumassa olevat tuotteet sitovat pääomaa sitä enemmän, mitä suurempi määrä myytäviä tuotteita lopulta valmistuu. Yrityslainalla rahoitat kustannustehokkaasti varaston ja raaka-aineiden hankinnan.
Front Kasvurahoitus yrityslaina
Front Kasvurahoitus on kotimainen, verkossa toimiva rahoituspalvelu jonka suosituin rahoitustuote on ehkä markkinoiden edullisin verkosta haettava yrityslaina.
Front Kasvurahoitus yrityslaina
- lainamäärä 2.000-250.000€ ja maksuaikaa 1-24kk
- lainatarjos jopa alle tunnissa
- vain kuukausierä, jossa koron osuus pienenee maksuohjelman edetessä
- lainasopimuksen alkuun voi valita 1-3 lyhennysvpaata kuukautta
- ei avauspalkkiota, kuukausikulua tai hallinnoitimaksua
- maksaessasi erät ajallaan, saat lyhennysvapaita aina tarvittaessa – vain napin painalluksella
Voit pyytää Front Kasvurahoituksen yrityslainan tarjouksen palvelustamme täyttämällä hakemuslomakkeen. Hakemuksen teossa kestää tyypillisesti muutamia minuutteja. Palvelumme käyttö on turvallista, joten varauduthan tunnistautumaan hakemuksen yhteydessä pankkitunnuksin tai mobiilivarmenteella.
Oletko lukenut jo nämä?
Kiinnostuitko yrityslainasta?
Pyydä maksuton lainatarjous ja saat yritykselle räätälöidyn lainatarjouksen viipymättä. Temme lainatarjouksen tyypillisesti jo tunnissa.
Saat tarjouksen tiedot sähköpostitse ja lainatarjous on tarkasteltavissa ja hyväksyttävissä lainaportaalissamme. Tarjouksen hyväksymisen jälkeen laina siirretään yrityksen tilille aina välittömästi.

www.kasvurahoitus.fi